Albinolohipaistos
1 pkt pakasteseitä
2 dl smetanaa
2 dl kermaa
2 munankeltuaista
2 rkl korppujauhoja
50 g mantelilastuja
rose- ja/tai sitruunapippuria
Paloittele sei n. parin sentin paksuisiksi paloiksi paistovuoalle. Sekoita smetana, kerma, keltuaiset ja korppujauho keskenään ja kaada kalan päälle. Paista 175 oC:ssa n. 35-40 min. Lisää mantelilastut ja pippurit hieman ennen uunista ottoa.
|
Herkkupyttipannu
200-300 g kanttarelleja tai suppilovahveroita
½ keitettyjä, kuorittuja perunoita
kermaa
1 sipuli
voita
yrttisuolaa
meiramia
Paloittele puhdistetut sienet. Kuutioi perunat pieniksi. Kuumenna paistinpannu ja paista sienet voissa kypsiksi, lisää loraus kermaa. Ota pannulta ja kaada toiseen astiaan. Paista perunakuutiot ja sipuli. Lisää loraus kermaa. Mausta yrttisuolalla ja meiramilla. Lopuksi sekoita sienet ja perunat keskenään.
Tämä on varteenotettava vaihtoehto, varsinkin jos sinulla on sieniä vähän, sillä pienempikin määrä sieniä riittää antamaan makua.
|
|
|
|
Hiillos kalaa
1-2 kg:n hauki, lahna, lohi tai siika
1-2 rkl suolaa
2-3 rkl voita
sitruunapippuria
tilliä
hyvä nuotion- tai takanhiillos (pihkatonta lehtipuuta)
Ripottele peratun, puhtaan kalan päälle ja sisään suolaa ja sitruunapippuria. Laita kalan sisälle parinokaretta voita ja tillisilppua.
Kastele voipaperi ja kääri kala tiiviisti siihen. Kastele esim. iltapäivän lööppilehti läpimäräksi ja kääri kala siihen. Tee tiukka paketti. Kääri kala vielä kuivaan sanomalehteen tiiviisti.
Kalan paistamiseen tarvitset nuotion- tai takanhiilloksen. Laita kalapaketti punaisena hehkuvan hiilloksen päälle. Päällinmäiset sanomalehdet palavat ja paketti mustuu, mutta se ei haittaa. Kääntele pakettia tasaisin välein. Kypsyminen kestää runsaan tunnin kalan koosta riippuen.
|
|
|
|
Juhlavat silakkapihvit
500 g silakkafileitä
2 dl kermaa
Marinadi:
3 rkl hunajaa
2 rkl sinappia
4 rkl valkoviiniä tai 1 rkl viinietikkaa
1 tl sitruunapippuria
½ tl suolaa
Täyte:
nippu tilliä
nippu persiljaa
1 purjosipuli
Sekoita marinadi aineet keskenään kulhossa. Laita marinadi muovipussiin ja lisää silakkafileet. Sekoita hyvin. Anna muhia yön yli jääkaapissa. Silppua persilja, purjo ja tilli aivan pieniksi ja sekoita keskenään (tai tee se sauvasekoittimella). Laita täytettä pari teelusikallista silakkafileiden väliin. Jauhota filet suolalla maustetussa ruisjauhossa. Paista molemmin puolin pari minuuttia. Lisää kerma ja anna hautua 10-15 minuuttia. Herkuttele esim. muusin kera.
|
|
|
Kalavarras grilliin / takkaan
n. 500 g tuoretta lohifilettä
15-20 kpl meriravunpyrstöä tai katkarapuja
1 kesäkurpitsa (ja / tai kyssäkaalia)
1 paprika
1 pieni tlk ananasta
Marinadi:
1 dl öljyä
1 rkl hunajaa
2 rkl sitruunamehua
1 tl murskattua sitruunapippuria
Leikkaa lohifile sopiviksi varraspaloiksi. Sekoita marinadi aineet keskenään. Anna lohenpalojen ja rapujen maustua marinadissa n. 2 tuntia. Viipaloi kesäkurpitsa, paprika ja ananasrenkaat sopiviksi paloiksi. Pujota kaikkia aineksia vuoronperään vartaaseen. Kypsennä grillissä tai takassa 5-10 min. Ripottele päälle suolaa.
|
|
|
|
Lohi / silakka kiusaus
1 pss pakasteperuna-purjoseosta
n. 300 g kirjolohta tai silakkaa
1 tl suolaa
ripaus sitruunapippuria
2 dl ruokacremeä tai kermaa
runsaasti tilliä ja ruohosipulia
Laita puolet peruna-purjoseoksesta voideltuun uunivuokaan. Laita päälle suikaloitu kirjolohi/silakat. Lisää mausteet ja loput peruna-purjoseoksesta. Kaada ripauksella suolaa maustettu kerma päälle. Paista 175 oC:ssa n. 45 min.
|
|
|
|
Loimulohi
1 iso tuore lohi tai siika
suolaa
valkopippuria
sitruunapippuria
voita
tillivoita
Perkaa kala, älä pese sitä, vaan kuivaa talouspaperilla. Poista selkäruoto ja halkaise se melkein kahtia nahkaan asti, näin kala on helppo levittää paistolaudalle. Hiero kalaan suolaa, valko- ja sitruunapippuria. Naulaa kala levitettynä, nahkapuoli alaspäin varrelliseen hyvin lämmitettyyn paistolautaan. Pidä kalaa tulen loimussa nuotiolla 30 - 50 cm:n etäisyydellä, takassa 50 cm:n, ettei se kuivu liikaa. Kääntele paiston aikana. Voitele kerta pari voisulalla. Paista noin tunnin ajan koon mukaan, kunnes se on pinnaltaan kauniin ruskea. Laita valmis kala vadille ja voitele tillivoilla. Tarjoile esim. uusien perunoiden kera. Paistamista varten voit tehdä myös pienen nuotion tynnyrin puolikkaaseen ja laittaa paistolaudan sinne. Paistolaudaksi kelpaa vaikka pari rinnakkaista kakkosnelosta kalan koosta riippuen.
|
|
|
|
Lasagnerullat merenneidon tapaan
12 kpl lasagnelevyjä
Täyte:
1 rkl öljyä
1 sipuli
1 tlk tonnikalaa
1 tlk pieniä herkkusieniä
1 pieni tlk tomaattipyrettä
1-2 valkosipulin kynttä
1½ rkl vehnäjauhoja
2 dl kalalientä
1 tl sitruunapippuria
1 tl basilikaa
½ tl timjamia
100 g katkarapuja
1 pieni tlk simpukoita
Kastike:
4-5 dl vettä
1 pss esim. juustosieni keittoaineksia tai lämminkuppi jutut käyvät myös
1½ rkl vehnäjauhoja
Päällyste: 1 dl juustoraastetta
Kiehauta lasagnelevyt puolikypsiksi, huuhtele lämpimällä vedellä ja valuta
Hauduta hienonnettua sipulia hetki kuumassa öljyssä. Lisää joukkoon tonnikala, herkkusieniviipaleet, tomaattipyre ja puristetut valkosipulinkynnet. Sekoita joukkoon vehnäjauhot ja kalaliemi. Anna täytteen hautua n. 10 min. Lisää äyriäiset ja muut mausteet ja tarkista maku.
Sekoita kylmään veteen kastikkeeksi keittoainekset ja jauhot, kuumenna sekoittaen tasaiseksi.
Levitä lasagnelevyt leikkuulaudalle ja leikkaa ne kahteen osaan. Levitä täytettä levyn puoliväliin ja kääri rullalle. Satsista saat 24 merenneidon lasagnerullaa. Nosta rullat voideltuun uunivuokaan, kaada kastike päälle ja ripottele juustoraaste pinnalle. Paista uunissa n. puolisen tuntia 180 oC:ssa.
|
|
|
|
Mökkiläisen kalanyytit
Saitko yllätys vieraita mökille? Älä tuhlaa lomaasi heidän passaamiseen. Anna jokaiselle onki tai virveli käteen. Ja jollei kalaonnea ole, hae kaupasta esim. silakkafileitä. Tarvitset myös esim:
perunoita
porkkanaa
purjoa
tomaattia
sitruunaa
suolaa
sitruunapippuria
voita
alumiinifoliopaperia
Pyydä jokaista vierastasi tekemään oma kalanyytti. Aikaa säästyy seurusteluun ja hauskaa on. Laita perunan ja porkkanan siivuja alimmaiseksi, lado silakkafileitä näiden päälle. ja mausta suolalla ja pippurilla. Päälle tomaattia ja purjoa sekä tilliä ja nokare voita. Nosta folion reunat ylös ja sulje nyytti tiiviisti.
Paista grillissä tai uunissa 200oC:ssa puolisen tuntia. Tarjoa jälkiruoaksi kuuma sauna ja kylmä olut.
|
|
|
|
Olutleipä
1 pieni plo olutta (merkillä ei väliä)
1 kahvikupillinen kauraryynejä
4-5 kahvikupillista vehnäjauhoja
1 tl suolaa tai maun mukaan
Sekoita aineet ja alusta hyvin kunnes taikina irtoaa käsistä. Anna taikinan seistä hetki. Kauli tai taputtele taikinasta mahd. ohuita rieskoja. Kaulimena voit käyttää esim. tyhjää olutpulloa kunhan peset sen ensin. Taikinasta saa reilun tusinan verran kämmenen kokoisia rieskoja, kaulintainnosta riippuen.
Paista ilman rasvaa esim. parilagrillisssä, muurinpohja pannussa, paistin pannussa, pelkällä hellan levyllä tai retkellä nuotiolla pellin palan päällä.
Kypsä olutleipä on kauniin rusehtavan pilkullinen. Nauti lämpimänä esim. kylmän oluen kera.
Voit halutessasi lisätä taikinaan maitojauhetta tai tilkkasen kermaa. Tai keksi joku oma mauste. Lisää taikinaan esim. aivan pieneksi silputtua ruohosipulia.
|
|
|
|
Paistetut osterit
Tusinan verran ostereita
Kastike
3 rkl öljyä
3 rkl vehnäjauhoja
2 dl kermaa
2 dl valkoviiniä
½ dl konjakkia tai brandyä
1 tl sokeria
½ tl suolaa
valkopippuria
2 kananmunan keltuaista
3 dl juustoraastetta
Kuumenna öljy ja lisää jauhot, älä ruskista. Lisää nesteet joukkoon sekoittaen. Anna kastikkeen kiehua hiljalleen 8 - 10 min. Mausta ja anna jäähtyä. Annostele kastike avattujen ostereiden päälle. Paista n. 225 oC:ssa kunnes pinta saa kauniin ruskea värin. Tarjoile heti.
|
|
|
|
Paistettu mateen maksa
Viipaloi maksa siivuiksi
Sulata paistinpannulla vähän voita
Ruskista siivut nopeasti (jos paistat liikaa, ne yksinkertaisesti sulavat pois)
Ripottele päälle hieman suolaa ja nauti ruisleivän kera.
|
|
|
|
Patakukkoa
n. kilon verran pikku kalaa esim. ahventa, silakkaa, särkeä tai muikkua
400 g possun kylkeä
4 sipulia
2 tl suolaa
½ dl vettä
1 dl kermaa
valkopippuria
Kuori
1 - 1½ dl vettä
½ tl suolaa
3 rkl öljyä tai sulatettua voita
3 dl ruisjauhoja
Kalat, possun siivut, silputtu sipuli ja mausteet kerroksittain vuokaan. Päälle nesteet. Sekoita öljy/voi, suola ja ruisjauho taikinaksi ja taputtele se ohueksi. Peitä kalavuoka sillä reunoista tiiviiksi painellen. Pistele haarukalla kuori. Paista 200oC:ssa puolisen tuntia kunnes taikina saa väriä. Vähennä lämpö 140oC:een ja laita kukko paistopussiin ja anna hautua vielä nelisen tuntia. Voit käyttää myös kiiskeä, joka on erinomainen kala patakukossa. Se on vain erittäin ruotoinen, siksi haudutusajan on oltava ainakin tuntia pitempi jotta ruodot pehmenevät. Myös lanttu sopii patakukkoon.
|
|
|
|
Pitzan perustaikina
30 g hiivaa
450 g vehnäjauhoja
3 dl kädenlämpöistä vettä
½ tl suolaa
Murenna hiiva kulhoon. Lisää vesi ja sekoita kunnes hiiva liukenee. Sekoita jauhot ja suola leivinpöydälle tai suureen kulhoon. Tee jauhojen keskelle kuoppa ja lisää siihen hiivavesiseos. Sekoita taikinaksi ja alusta pehmeäksi ja notkeaksi (Voit alustaa taikinan myös talouskoneella). Muodosta taikinasta pallo ja jätä se lämpimään paikkaan kohoamaan ainakin tunniksi, kunnes se on kaksinkertainen kooltaan. Täyte: Mitä ikinä haluat! Rajana ovat vain mielikuvituksesi ja syöjien makuhermot. Esim: Paistettua jauhelihaa, tonnikalaa, sieniä, savukalaa, kinkkua, ananasta, tomaattia, juustoraastetta ym ym. Mausteita makusi mukaan. Paista 200oC:ssa 20-25 minuuttia.
|
|
|
|
Puna-ahven paistos
Paketti puna-ahventa (n. 450 g)
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
suolaa
valkopippuria
runsaasti persiljaa
2 rkl oliiviöljyä tai voita
Kuori ja silppua sipulit. Silppua myös persilja. Kuori ja viipaloi sitruuna. Sulata voi pannulla ja kuullota sipulisilppua hetki miedolla lämmöllä. Lisää puolet sitruunaviipaleista. Laita kalafileet näiden päälle sekä loput sitruunaviipaleet ja persiljasilppu. Anna hautua miedolla lämmöllä reilut parikymmentä minuuttia. Tarjoa kuumana perunamuusin kera.
|
|
|
|
Riisilaatikko
1 dl puuroutumatonta riisiä
n. 200-250 g jauhelihaa tai paketti pakasteseitä
1 sipuli
1 rkl öljyä
2 raastettua porkkanaa
3 dl maitoa
1 tl yrttisuolaa
valkopippuria
1 kananmuna
Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan. Paista jauheliha pannulla kevyesti. Lisää porkkanaraaste ja pilkottu sipuli. Mausta pippurilla ja yrttisuolalla. Hauduta hetki. Sekoita riisi ja jauhelihaseos ja kaada paistovuokaan. Sekoita muna ja maito, mausta ripauksella suolalla ja valkopippurilla. Sekoita munamaito jauhelihariisiin. Paista 175 oC:ssa n. 30 min. Jos käytät pakasteseitä, anna sen sulaa ja paloittele vuokaan
|
|
|
|
Seitä pannulla
400 g pakaste seitä
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
1 pieni chilipalko
sitruunapippuria
1 rkl öljyä tai voita
Anna pakastesein sulaa leikattavaksi ja kuutioi se.
Poista chilistä siemenet ja silppua palko pieneksi. Kuunenna öljy/voi pannulla, paista kalakuutiot nopeasti. Lisää chili ja silputtu sipuli. Murskaa joukkoon valkosipuli.
|
|
|
|
Silakkapaistos
½ kg silakkafileitä
400 g tomaattimurskaa
1 prk raejuustoa
2 dl kermaa
sitruunapippuria
suolaa
1 sipuli
Laita silakkafileet paistoastiaan, ripottele suola, sipuli ja sitruunapippuri päälle. Lisää tomaattimurska, raejuusto ja kerma sekä sekoita hieman. Paista 35 - 40 min n. 200 oC:ssa.Tarjoa esim. muusin kera.
|
|
|
|
Täytetty kuha
1-2:n kg kuha
n. 100-150 g savu- tai keittokinkkua
1 prk herkkusieniä
1 kananmuna
2 dl kuivaa valkoviiniä
3 rkl kermaa
2 sipulia
suolaa
valkopippuria
tilliä
persiljaa
Kuori ja silppua sipuli pieneksi. Pienennä herkkusienet. Kuutioi kinkku pieniksi paloiksi. Vatkaa muna ja sekoita em. ainekset keskenään ja mausta kevyesti suolalla sekä pippurilla.
Täytä peratun kalan vatsa täytteellä ja ompele kiinni tai käytä hammastikkuja (käyttämättömiä). Nosta kala voideltuun paistovuokaan, valele se viinillä ja kermalla. Ripottele päälle suolaa ja peitä astia foliolla. Paista n. 30-35 min. 200oC:ssa
|
|
|
|
Valkosipulipinaatti
700 g tuoretta pinaattia
6 rkl oliiviöljyä
1 puserrettu valkosipulinkynsi
2 rkl rouhittua mantelia
3 rkl rusinoita
1 paprika
suolaa
mustapippuria
Valkosipulipinaatti valmistuu todella nopeasti. Ravista pinaatit mahdollisimman kuiviksi huuhtelun jälkeen. Kuumenna öljy pannussa , lisää valkosipuli, mantelirouhe, rusinat ja mausteet. Keitä kauhalla sekoittaen minuutin verran. Lisää silputtu pinaatti ja pilkottu paprika. Kypsytä sekoittaen 3 minuuttia, kunnes pinaatti alkaa juuri pehmetä. Tarjoile heti esim. uusien perunoiden kera.
|
|
|
|
Valkosipulisimpukat
n. ¾ kg säilykesimpukoita
50 g voita
1 sipuli
2 puristettua valkosipulinkynttä
4 rkl persiljasilppua
4 dl valkoviiniä
suolaa
mustapippuria
Sulata voi kattilassa ja lisää sipulit. Kuulota niitä hetki. Lisää persiljasilppu, viini, suola sekä pippuri. Anna liemen miltei kiehahtaa. Lisää simpukat, sulje kansi ja anna kiehua n. 5 min. välillä ravistellen. Tarjoile heti esim. patongin ja perunoiden kera.
|
|
|