Sivujen logo ja nimi
Sivujen logo ja nimi
Sivujen logo ja nimi


Kallein kaviaari

Maailman kalleinta kaviaaria on Almas-kaviaari, valkoisen kitasammen keltainen mäti, jonka hinta on yli 1000 mk / 10 g. (En ole maistanut kyseistä herkkua).

Pisin kalakukko

Maailman pisin kalakukko on ollut 15,6 metriä pitkä juttu. Sen leipoivat Joutsenon Kalaveikot 30-vuotis juhlansa kunniaksi 16.9.1989. Kuoreen käytettiin 60 kg jauhoja, 2,5 kg voita, 32 l vettä. Täytteeksi 157 kg muikkuja (Coregonus albula), 40 kg possunlihaa, suolan määrä on arvoitus.

Valkohai

On joidenkin lähteiden mukaan pahin ihmissyöjä kala. Hait hyökkäävät joka vuosi noin sadan ihmisen kimppuun eri puolilla maailmaa ja noin puolet heistä jää haiden saaliiksi.
Valkohain vatsasta on löydetty monia ihmeellisiä esineitä. Eräällä adrianmerestä pyydystetyllä yksilöllä oli vatsassaan mm. auton rengas, sika, minkkiturkki (omistajan ollessa myös turkin sisällä) ynnä muuta hylkytavaraa.
Valkohain maine on kuitenkin todellisuutta pahempi. Onhan senkin syötävä. Sen ei esim. koskaan todistettavasti tiedetä hyökänneen sukellus laseja käyttäneen uimarin kimppuun. Mistä lie tuo sitten johtuneekin.


Suurin mato

Suurin mato on todennäköisesti Jättiläiskastemato (Rhinodrilus fafner). Tämä Brasiliassa esiintyvän lajin yksilöt saattavat painaa puoli kiloa ja olla n. kaksi metriä pitkiä.
Kotoinen kastematomme (Lumbricus terrestris) elää normaalisti 5-6 vuotta. Se saattaa kasvaa 30 cm:n pituiseksi.


Suurin kala

Maailman suurin kala on harvinainen valashai (Rhineodon typus). Se elää Atlantin, Tyynenmeren ja Intian valtameren lämpimissä osissa. Ravinnokseen se käyttää planktoneja.
Suurin luotettavasti mitattu valashai on ollut 18 m pitkä ja painanut n. 42 tuhatta kiloa. Se pyydystettiin Thaimaan rannikolla 1919.


Pienin kala

Maailman pienin kala on kääpiötokko (Pandaka pygmaea). Filippiineillä esiintyvä mini kalan pituus uroksilla on 7,5 - 9,9 mm ja paino 4 - 5 mg. Naaraiden pituus on 9 - 11 mm ja paino 5 - 6 mg. Kääpiötokko on myös pienin tunnettu selkärankainen.

Lähteet: Specrum, Guinnesin- sekä Eläin maailman ennätykset.
Alaviiva

ElkooNet banneri

Paluu edelliselle sivulle